Tokka-Lotta II

S/y Tokka-Lotta II eli tuttavallisemmin Tokkis on meripartiolippukunta Naantalin Siniset Ry:n koulutusalus, joka korvasi ensimmäisen Tokka-Lotan vuonna 1989. Tokka-Lotta II on veneenä ainoa laatuaan ja se on alusta pitäen tarkoitettu meripartiokäyttöön, joten suunnittelussa ja rakentamisessa on erityisesti otettu huomioon sekä turvallisuus että majoituskapasiteetti.

Tokkis on monelle merenkulkijalle tuttu näky. Lähes kolmenkymmenen vuoden aikana Tokkis on seilannut aktiivisesti niin Suomen kuin muidenkin Itämeren rantavaltioiden vesiä. Keväisin ja syksyisin Tokka-Lotalla purjehditaan pääasiassa lyhyitä ilta- ja viikonloppupurjehduksia Saaristomerellä ja kesäisin tehdään pidempi matkapurjehdus. Tyypillisiä matkapurjehduskohteita ovat olleet Tukholman saaristo, Gotlanti, Tanska, Viro ja Baltian rannikko, mutta Tokkis on vieraillut myös Venäjällä, Saksassa ja Alankomaissa. S/y Tokka-Lotta II on katsastettu avomerikäyttöön ja veneessä on nukkumapaikat 12-14 hengelle.

Tokkiksen on suunnitellut Matti Pulli ja sen malli on MP42. Rungon on rakentanut Osmo Tätilä Raumalla vuosina 1988-1989. Nykyään Osmo pitää pienvenetelakkaa Merimaskussa jossa Tokkiskin normaalisti talvehtii.

Kotisatama

Tokka-Lotan kotisatamana toimii kesäisin Ajolanranta Rymättylässä.


Näytä suurempi kartta

Tietoa veneestä

Tyyppi: MP42 (One off)

Suunnittelija: Matti Pulli

Takila: Sluuppi

Rungon materiaali: Ristiinlaminoitu mahonki

Rakennettu: 1988-1989 Raumalla

Rungon veistäjä: Osmo Tätilä, Länsivene Oy

Kotipaikka: Naantali

Purjenumero: FIN 6344

Rekisterinumero: T-55420

Pituus (LOA): 12,7m (42ft)

Vesilinja (LWL): 10,0m

Leveys (B): 3,9m / Syväys (D): 2,25m

Uppouma: 10 t

Maston korkeus:19,5m

Purjepinta-ala: 75,86m2 (IMS)

LYS luku: 1,24

Kone: Yanmar 4JH4AE

Miehistö max: 16

Makuupaikkoja: 12-14